Sami Jones

En ole koskaan ollut kovin laitekeskeinen, mutta putkivahvistimia olen aina käyttänyt, ensimmäisestä putkiradiosta alkaen. Varsinaisen soittouran aikana koneina on ollut Marshall, Mesa-Boogie, Music Man ja viimeksi Fender. Kaikkien kanssa on tultu juttuun, soundinsa otettu haltuun ja hyödynnetty kovassa keikkatahdissa niiden parhaita puolia. Omaan soittoon olen yleensä hakenut vähän särölle menevää tiukkaa perussoundia, jota on sitten peruspedaaleilla ja kanavanvaihdoilla biisikohtaisesti mausteltu. Kun kitaratkin ovat olleet aika perinteisiä, voisi ajatella että sitä on puuhannut melko perusasioiden kanssa.

Hehku tuli vähän takavasemmalta ja koukutti melko välittömästi. Yhteys syntyi JJS basisti Kidin ystävän Markku Penttilän kautta. Markku on bändin tuttu, joka nyt comeback-keikkojen yhteydessä ehdotti Hehkun testaamista. Omassa Fenderissäni ei ollut valittamista, mutta asia kiinnosti sen verran, että oli kokeiltava!

Vaikka en siis ole kovin teknisesti virittäytynyt, niin Hehku Nightingale 15 soundi puri heti sekä korvaan että vatsanpohjaan. Erittäin heleä, kauniisti napsahtava yläpää, riittävä headroom ja todella laadukas, putkimainen atakki kuulostivat joltain, jota oli tietämättään etsinytkin! Peräkkäin olevista puhtaasta ja särökanavasta pystyi nopeasti kaivamaan pätevän rokkisoundipaketin: kello kolmeen avattuna puhtaan kanavan saa lujaa lyömällä särähtämään hitusen verran, ja drive-kanavalle ohjattaessa syntyy taas erinomaisesti läjässä oleva varsinainen särösoundi, jonka drive-säätö tarjoaa hyvin lavean kirjon muroa.

Vahvistimessa oleva, tehon puolittava pääteasteen triodi/pentodi katkaisija, ja jalkakytkimellä vaihdettava etuasteen triodi/pentodi –valinta, sekä drive-kanavakytkin tarjoavat melkoisen määrän valmiita käyttökelpoisia soundeja, kun vain ensin hakee potikoilla niiden välille oikeat balanssit. Erittäin toimiva ja keikkatilannetta palveleva setti! Vaikka watteja on vain 15, riittää headroom ja muu volume myös Joneskeikoilla, jossa rumpali käytännössä pieksee kannujaan hengiltä.

Ja pakko vielä kehaista hyvän näköistä viimeistelyä. Hehku on hyvän, jopa prameankin näköinen ilman väkinäistä retron tai karkkikaupan tuntua. Kitarastyrkkariin juuri oikea design.